Runoja
* Vain tuska voi kehittää runon. Ja vain muusa voi aiheuttaa runon tuskan. *
Kadonneen jäljet
* * *
Syvältä
Faaraon haudasta
huudan
Antakaa pellavan palaa
luoda seiniin
kivinen katku
hiekkainen auringon tervehdys
Tulkaa takaisin
myöhemmin
Maata jalkojeni alla
ei kukaan voi
pelastaa
* * *
Nappasit sydämeni
et koskaan palauttanut sitä
annoitko sen eteenpäin
vai teurastitko sen
niin kuin teet eläimille
se läpättää
niin kauan kuin on elämää
on surua
* * *
Ikävä repii sisuksia
mistä se saa kaiken voimansa
jokainen henkäys imetty tyhjiin
polttamaton kaipaus
poistamaton tunne
hävittämätön tuli
kiistämätön kuumuus
tuleentumaton viha
kehittymätön kädenojennus
kestämätön vaje
väheksytty rakkaus
hylkäämätön taistelu
piirtämätön kiusaus
kimpoamaton kylmyys
kärsimätön kauhu
peittelemätön uni
sallimaton keveys
kuuntelematon kaiherrus
yhdessä on vain yksi
* * *
Lunastitko
arvalla
käyttöoikeudet
ruumiiseeni
vai
annoitko tutkimattomien
mantelisilmiesi
tulen hehkua
sieluuni
Jälkeesi jätit
vain
kulon
kuivettunut heinä
kaipaa
ikuisesti
Metsien viileää
Hehkuasi
Miksi jätit oikeutesi
käyttämättä
Jää korventaa liekin
Pohjoinen itkee sammalta
Kivi kertoo suunnan
Puu kuulee askeleesi
Hiljaisuuden miekka iskee
nivusesi valtimoon
sitten tiedät
mitä on Tunne
* * *
Miten ihmisen käsissä
voi olla metsä
Miten vain yksi
voi aiheuttaa
syvimmän tuskan
Miten ei voi
sanoin kuvailla
Käsiä
Miten voi itkeä
kertomatta
ymmärtämättä
Miksi
Miten kaipaus
kehää kulkee
avaruuden sielu
repii toista
Miten rauha
voi väristä
ottajan käsissä
halaus on myrkkyä
mutta hän ei ymmärrä
ei tunne
ei tiedä
ei tajua
Pahinta
ettei halua ymmärtää
Halveksunta
vähättely
alentaminen
kantaa kauas
Metsä ei vastaa
niin kuin sinne kirkuu
Tuli repii puut tuhkaksi
liekki ei koskaan sammu
korventaa maan
riipii silmut
Kadonneen jäljet
uneen tuudittavat
* * *
Sinä todella sytytit
ja sammutit
tuleni
Olitko vain peili
jonka metsä lähetti
Peili josta näin itseni väärin
Metsänpeitto vei sinut
Mystinen kummajainen
ajasta
jolloin
luu oli nahkaa
ja
jänne kiertyi
jouseksi
Aikaa
kun kädet olivat
tuhkasta sivelty unelma
Vielä jonain
päivänä
toisessa ajassa
olet
edessäni
naamiosi
riisuttuna
Varauksesi tallella
* * *
Jokainen atomi
minussa
kantaa mukanaan
surua
sinusta
vain
sinusta
syrjäytät muun surun
kukaan ei pysty
samaan tuskaan
tiheään hengitykseen
soluissa
jotka vain kaipaavat
käpertyvää tulta
tuulten ääntä hormissa
tähtipeltojen hiljaisuutta
autiota sydäntä
* * *
Saalistajan katse
näyttäydyit
eri kehossa
linkkinä
yhteytenä
Kadotettuun
Unikuvani
Todellisuuteni
menneisyydessä
Surun kädet
* * *
Itken kadotettua aikaa
sitä mikä olisi ollut
edessäpäin
Olisiko siinä ollut
taikaa
Vai pelkkiä
menneisyyden haamuja
sivallettuja sanoja
sanottuja totuuksia
* * *
Kyyneleet värjäsivät
silmäni sinisiksi
Kyyneleet
jotka ovat turhia
hyödyttömiä
eivät saavuta koskaan
kohdettaan
hukkuvat tyhjyyteen
missä vain
äänetön huuto
nielaisee ne
* * *
Suru repi sieluni irti
se lähti pois
yhtään osaa
ei jäänyt jäljelle
säikeet repeytyivät tuuleen
vajosivat suohon
koskivat kiveen
osuivat tyhjyyteen
lakkasivat hengittämästä
* * *
Anna minulle anteeksi
viilto
jonka teit sydämeeni
Välittävät kädet eivät
koskaan korjaa jälkiään
Ne menevät pois
sinne missä niitä tarvitaan
enemmän
* * *
Kevätvihreät silmut
raunioiden seinät
valon leikki
uusilla lehdillä
vanhalla maalla
ruosteisella ajalla
hiljaisella puulla
Otitko syliisi
vain itsesi takia
menetetyn ajan hehku
kuunteli ympärillämme
kertoi tarinaansa
antoi tulla osaksi sitä
Ikkuna katsoo menneisyyteen
menetettyyn tulevaisuuteen
missä mikään
ei olisi vastannut entistä
koska vain sillä hetkellä
oli väliä
silloin
* * *
Surulla on sielu
tai
sielulla on suru
Kädet riipivät sielua
hellivät
tuntematonta ydintä
koskettavat outoutta
silittävät surua
tekevät sen näkyväksi
tuntevaksi
eläväksi
antavat
vain
hetken rauhan
* * *
Jätä
lähde pois
katoa
unohda
heitä sivuun
tuhoa
se mitä rakensit
Vie mukanasi se
minkä annoit
* * *
Älä koskaan enää
tule lähelle
olen saastunut
Älä ikinä tee vääryyttä
oikeus on väärin
ja
Halu on vika
viattomuutta ei ole
Kädet eivät halua
taika on kuollut
valkoinen vei kaiken
olematon ei palaa
Kylmyys on sielun tuli
ei ole tuhkaa
vain tyhjä liekki
kuori elämästä
Vihreä kääre
salatusta himosta
jota ei sallittu
* * *
Mikään ei enää
tunnu miltään
Otit
sen minkä
annoit
Irrotin
otteeni Sinusta
omaksi parhaakseni
Jäljellä
vain
autio tuli
kelpaamattomuus
vei voiton
* * *
Suru syövyttää
muuttaa
ruosteen vihreäksi
Riittämättömyydessä
elävät
katkeruuden idut
toinen toistaan
värikkäämpinä
Vihasta voima
Surusta kaipaus
* * *
Jos sanoisit
rakastavasi
minua
vajoaisin
mustaan tuhkaan
Koska kukaan ei
tiedä
Sielujen tanssi
etäistä
salaperäistä
vaiettua
Revi minut
hiljaisuudesta
varovasti
tarvitsen
Käsiäsi
* * *
Mietin
Sinua
mietin
itseäni
Kummassakaan
ei ole järkeä
Olit ainoa
jonka kanssa
Tunne
löysi tiensä
ilman mahdollisuuksia
Jäit pois
juuri ennen
päätepysäkkiä
se olin
Minä
* * *
Kelpaamattomuus
mahdottomuus
repi
riisti
halkaisi
Sieluni
rippeet
Rotko
jonka läpi
sormusaaveet
laukkasivat
ottaen
antaen
Kosketuksesi
viesti
ottajalta
En pysty
* * *
Niin kauan
kuin nautin
Suren
silloin kaikki on
hyvin
Annathan
Pedon
vihdoin
nukkua rauhassa
Sen kilpi on naarmuuntunut
suomut tulessa
se ei tiennyt
Sinun olevan tulossa
että joku koskettaisi vielä
Tuudita se
hellästi uneen
hiljaa käsissäsi
Se nukkuu
kunnes
irrotat otteesi
Pidä kiinni
pysy luona
Etäisesti
* * *
Jos sanoisit
ettet
Rakasta minua
olisin hiljaa
turta
voikukka
Arvokas rikkaruoho
aurinko
sädehtivä
Vitamiinien
sielunravintoa
juurilta revitty
itketty hetki
tulinen hiljaisuus
Sydämeen pysähtynyt vihreys
syli
minua ei ole
* * *
Sisäinen huutoni
ei pääse
ihoni läpi
vain värinä
Itku ei kuulu
silmiä pidemmälle
Sinä et näe
en näytä kaikkea
Pienen hetken loimusit
Näit
* * *
Olen sinulle vain
second hand huora
Et voi
tavata
edes
viittä minuuttia
Se olisi resurssien
haaskausta
Sinulle
Resurssit
Haaska
Ruma
Läski
Arvoton
Elämän kiertokulkuun
osallistumaton
Käyttöarvoltaan
nollaksi
määritelty
* * *
Kiitos Rakas
että sain sanoa
sen ääneen
Pois
Hiljaisten siltojen tielle
Off topic
* * *
Seuraan mätänevää
leukaluuta
Yritän kiivetä vuorelle sen
repivän irtonaisuuden perässä
Suru halkaisee
pääni kahtia
Oikea ja vasen
aivopuoliskot erkanevat
eivät enää kommunikoi
Sydän jää
väärälle puolelle
Hermorata miettii
miksi sitä ei enää ole
miksi sitä ei enää tarvita
Mihin yhteys katosi
* * *
?
Kuka miettii
musiikinopettajan
nahan kutiamista
Mikä on
kääpiötöyhtönyhvääjien
rooli
ekosysteemissä
Miksi
kustannustoimittajat
yökkäilevät
kysymystaudille
* * *
Miksi kirjoitan aina
samankaltaisia runoja
kuin isäni
Revitystä kaipauksesta
silmistä
joissa metsän henki
viritteli ikuista tulta
Unesta
joka päättyi
liian pian
* * *
Metsä värjäsi taivaan
Talvimetsäkeijut tanssivat
lumijäällä
vihertävän kimalteen
pyörteinen leikki
Maaliskuun pitkät talvivarjot
hangella
Ottivat omansa
* * *
Kuolema
kuulosteli
katseli
totesi
ei kelpaa
liian
elävä raato
tuoretta lihaa
ikääntymismuutokset
vasta
viiden vuoden päässä
luomet
liian vähän
selluliittia
elintapoihin nähden huonosti
Pisteet eivät riittäneet
kylmyys pysäytti
Kuolema ilkkui
niin kuin vain sillä on tapana
sanoi ettei tule uudestaan
Vimmainen väsymys
antoi armon
* * *
Mätänevän sisällön muoto
oranssit madot
vaaleanpunaiset tyllihameet
vihreät sukat
Kaapissa ollut
vähenevä mantra
loppuun asti hoettu
vaiettu laulu
Se jota et ottanut
et antanut takaisin
Tyhjiö
* * *
Hylkääjät
pettäjät
jättäjät
katoajat
vähättelijät
säälijät
halveksijat
yksi toisensa jälkeen
ilman arvoa
kohtalokin kiertää kaukaa
Kukaan ei tunnusta
Olemassaoloa
Kadonneet
hylkäämistrauman
lähettiläät
Riistävät ihmisarvon
vievät
toivon
Kadottavat vapauden
antavat
tuhon
Mitätöivät
kaiken
johon ovat koskeneet
Tietoisuus
ei ole inhimillisyyden
mittari
* * *
Sydämeni yhtyi
Metsän pimeyteen
Vanhat kuuset
pelkäsivät ihmistä
Kerroin Heille
etten halua satuttaa
vain halata
Pysyimme etäällä
Surumme kuuntelivat toisiaan
Runot © Jäämyrsky