Korpi vrt. / vs. Etelä + minielämänkerta, Vol. 2
...jatkuu...
Liikkuminen – liikunta
Etelä: Olin usein hyvässä kunnossa. Jälkeen päin havaiten. Saatana. Kun katson nyt kuvia, missä olin mielestäni läski etc. niin jumalauta olin omalle heikolle tasolleni treenatussa kunnossa 40% rasvaprosentista huolimatta. Normaalipainoisellakin voi olla korkea rasvaprosentti, se on ollut läpi elämän, ja siihen ei kannata tässä elämässä puuttua. On tyypillistä, että hyvä kunto menee jossain menneisyydessä tai kaukana edellä. Vituttaa. Että menetin etelän liikuntamahdollisuudet ja niiden antaman nautinnon ja kunnon. Etelässä on paljon ulkokuntopaikkoja, joissa jaksoin tehdä lihaskuntoharjoituksiakin, tietysti vain äärimmäisen minimimäärän muuta silläkin oli merkittävä vaikutus. Tein tosin lihaskuntoharjoituksia säännöllisesti noin 15 vuoden ajan sisätiloissa ilman tuloksia, joten lopetin sen koska vihaan sitä, ja vaikka elämä on liian pitkä, se on liian lyhyt vihaliikkumiseen. Todellisuudessa lieviä, lähinnä vain itselle näkyviä ja tuntuvia tuloksia kuitenkin jälkeen päin havaiten on ollut mutta lihaskuntoharjoitusten työmäärä ei millään tavalla vastannut tuloksia. Kun kehotyyppi ja geenit ovat sellaiset, ettei lihaksia kehity ja voimaa ei ole, asia on sillä selvä, ja kannattaa keskittyä siihen mitä on, tässä ruhossa kestävyyttä ja sitkeyttä. Vituttaa niin saatanasti ja kaipaan mäkiä, portaita, polkuja ja ulkoilureittejä. Ei tässä nyt toistaiseksi mitään kunnon romahdusta tai läskin räjähdysmäistä totaali-invaasiota ole tapahtunut, vaikka rasvasolujen reseptorit tehoskannaavat kaiken sisään tulevan materiaalin, ja maksa kiljuu tuskasta vaatimattomaan tapaansa hiljaa (luterilainen työmoraali jää kirkkaasti kakkoseksi maksoille), paino heittää luonnostaan noin 5 – 10 kg ikkunassa mutta itse tuntee, milloin kunto on kohdallaan, ja milloin ei, ja häiritsee helvetisti, jos tippuu vähänkään omalta keskimääräiseltä tasolta tai huippukunnosta. Voisi sanoa, että olen kuntokonservatiivi: haluan että ruho on aina samassa kunnossa ja kunto pysyy stabiilina, vaikka se on käytännössä mahdotonta. Siihen kuitenkin pyrin. Kunto saa tietysti mennä parempaan suuntaan (mitä se ei yleensä itsekseen tee ilman riittävän monipuolista, vaihtelevaa ja uusia ärsykkeitä sisältävää harjoittelua) mutta ei huonompaan. Heikossa ruhossa lähtötaso on pitkälle nollan alapuolella, ja jos normaalilla, keskimääräisellä lähtötasolla oleva täysi sohvasipsisokeriperuna laitetaan samalla viivalle kanssani, en tule koskaan saavuttamaan em. täysin treenaamattoman mutta hyvägeenisen kehon kuntotasoa, vaikka treenaisin miten kovaa, millä tahansa tavalla ja kaiken optimoimalla (ruokavalio, lepo ym.), joten motivaatio voi liikkumisessa omalla kohdalla olla lähinnä vain itseni kanssa kilpaileminen, omaan parhaaseen suoritukseen pyrkiminen ja nautinto. Vuosien saatossa liikkumisessa kehittyi systeemi, millä pidin itseni melko hyvällä kuntotasolla, jota pystyin myös ylläpitämään. Etelässä kunnon myös saa olosuhteiden takia huomattavasti nopeammin takaisin. Etelä yksinkertaisesti aktivoi ihmistä omaan parhaaseen tulokseensa. Ilman että em. lauseessa olisi mitään kapitalismipropagandaa jostain vitun työkyvystä (huom. vituilla ei ole lähtökohtaisesti työkykyä, se pitäisi jo länsimaissakin tiedostaa, että sen paikka on kotona vittuilemassa, tietysti ilman minkäänlaisia lisääntymisvelvollisuuksia, ja jokaiselle biologisen naisen heikkoon ja vammaiseen ruhoon syntyneelle pitäisi maksaa korvauksia ja vammaisrahaa pelkästä olemassaolosta), vaan ihminen kilpailee itsensä kanssa, koska olosuhteet ja käytettävissä olevat resurssit mahdollistavat sen, ja saa siitä nautintoa. Rakastan suorittamista ja jyrkkien ylämäkien kimppuun hyökkäämistä, väsyn, jos sitä nautintoa ei ole tarjolla. Ainoastaan rankoissa suorituksissa kehoni on hetken aikaa omani, ruumis ja sielu ovat yhtä. Silloin heikko väärä ruho toimii hetken niin kuin haluan ja niin kuin sen kuuluukin toimia – suorittaa hyväkseni ja on täysin kontrollissa ja balanssissa niin itsensä kuin ympäristönsä kanssa. Siksikin tarpeeksi rankka fyysinen suorittaminen on omalla kohdalla äärimmäisen tärkeää. Kuvatessa saattaa kokea saman tapaista kameran molemmilla puolilla mutta ei niin voimakkaasti ja merkityksellisesti. Kummassakin suorittamisilmiössä on kyseessä myös hetkessä läsnä olemisesta. Ainoa missä vastaavaa yhteyttä ja läsnäoloa on voinut kokea oman kehon ulkopuolella ja samaan aikaan sen kanssa, on ratsastus, ja siinä kiitolaukka. Ratsastaessa korkeimpana tavoitteena on keveys, ja se että hevonen ja ratsastaja ovat yhtä, muodostavat ratsukon. Siihen voi päästä monin keinoin, aina se on kuitenkin vasta vuosien tai kymmenien vuosien harjoittelun tulos – ratsastajalta, hevonen on jo valmis sellaisenaan, on ihmisen tehtävä tulla hevosta vastaan, hevonen tietää tästä maailmankaikkeudesta ja ihmisestä valmiiksi jo kaiken, se on hevosten hiljaista viisautta. Ratsastajana olin suunnilleen keskitasoa, heikoimmat kohtani huono tasapaino ja kehonhallinta sekä väärin opitut, hevosia kohtaan väkivaltaiset toimintatavat, joita koetin vuosien varrella parhaani mukaan parantaa, parhaat ominaisuudet taas herkkyys ja hetkessä läsnäolo sekä halua oppia kommunikoimaan hevosten kanssa heidän omalla kielellään. Ratsastajana sillä tasolla mille pääsin, helpoin ja luonnollisin tapa kokea yhteys hevoseen selästä käsin on juurikin kiitolaukka, hevosen liike on siinä niin voimakas, että selästä tippuu välittömästi ellei ole yhtä hevosen kanssa. Oman hevoseni kanssa sain muutaman kerran kokea tämän. Ja se on aivan mieletön kokemus, kun toteuttaa 500 kg voimaeläimen kanssa samaa päämäärää, on yhtä, reagoi yhtenä olentona, elämänvoima kulkee kuin yhden kehon läpi, ja liitää kovaa vauhtia eteenpäin. Kiitolaukka on lähin vastine lentämiselle. Elokuvassa Hevoskuiskaaja (The Horse Whisperer) on hyvä kiitolaukkakohtaus, missä efekti on kuvattu hyvinkin autenttisesti ja kiitolaukan maagisuus on voimallisesti läsnä, vaikka elokuva itsessään sisältää järjettömän määrän älyttömiä virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia. Pohjana oleva kirja on hyvä. Yksi kauneimmista kokemuksistani on kiitolaukka järven jäällä, toinen lyhyt pätkä keväisellä hiekkateillä. Tsiisus mikä tunne, se on jäänyt sieluun ja kehomuistiin. Hevosellani oli huippuhyvä laukka, siinä oli todella helppo istua ja pysyä kyydissä myös kovemmassa vauhdissa, ja hevoseni myös laukkasi mielellään. Kadun sitä, ettemme koskaan käyneet laukkaamassa raviradalla, missä on tarkoituksenmukaiset olosuhteet, ja olisi voinut kaikista turvallisimmin päästellä niin paljon kuin hevonen ja ratsastaja yhdessä ratsukkona haluavat. Lajienvälinen kommunikaatio tapahtuu ihan jossain toisella tasolla kuin lajien sisäinen viestintä, siinä mennään korkeilla intuitiivisilla sfääreillä, ja samalla kaikki tieto pitäisi pystyä välittämään mahdollisimman eleettömästi ja kevyesti oman kehon kautta toiselle lajille. Siinä vasta haastetta. Hevosten kanssa kommunikaatio on helpompaa kuin monien muiden lajien kanssa, hevoset lukevat ajatuksia, tai jos eivät ajatuksia, niin jokaisen hienovaraisen eleen, joista ihminen ei itse ole ollenkaan tietoinen. Hevoset ovat helppoja ihmisiin verrattuna. Hevoseni, kuin myös kaikki muut hevoseläimet, joita sain kohdata, antoivat minulle elämänsä aikana aivan valtavasti, olisinpa tehnyt monet asiat toisin ja pystynyt antamaan enemmän takaisin, muutakin kuin omalle hevoselleni loppuelämän muutaman upean eläkevuoden – hevoseni koki myöhäisiän Rakkautta erääseen toiseen hevoseen, ja sai vastarakkauttakin, mikä sen parempaa! Romanssia ja hevosten onnea oli ihanaa seurata. Kaipaan hevosia ja ratsastamista mutta ilman tavoitteellisuutta (kilpailemista) siinä on liikaa riskejä, joita en halua enää ottaa, ja kaikkea eläinten käyttöä pitää aina kyseenalaistaa perusteellisesti, on kyseessä sitten lemmikki tai ns. ”tuotantoeläin” tai jokin muu toislajisten eläinten kanssa elämisen muoto koska hyvin harvoin, jos koskaan, eläimille on mahdollista oikeasti järjestää lajinmukaisia, hyviä olosuhteita, joissa eläimet eivät kärsisi liikaa. En myöskään enää ikinä hyysää yhtään sairasta eläintä. Siinä ylittyivät rajat ja jaksaminen hevosmaailmassa niin äärimmäisen pahasti, että koko loppuelämäni meni uusiksi, ja en ole enää eläinten kanssa missään tekemisissä. Ja en todellakaan tarvitse sitä jatkuvaa h*lvetin taistelua sekä hevosille ja ihmisille fyysisesti ja henkisesti myrkyllisiä olosuhteita, vähättelyä ja lyttäämistä, hevosihmiset ovat koiraihmisten lisäksi keskimäärin täysiä k*päitä, joten olen varmaan senkin takia myöhemmin elämässä oppinut hyökkäämään täysillä, jos on jotain puolustettavaa. Hevosmaailma oli niin kova maailma, etten enempään pystynyt, ja kasa traumoja jäi, onneksi lähinnä vain henkisiä. Hevosmaailmasta poistuessani, kun hevoseni 27-vuoden korkeahkossa iässä lopetettiin, isäni sanoi jotain, että näkee minulla joskus vielä olevan hevosen, mihin en itse usko, mikään ei todellakaan viittaa siihen. Jää nähtäväksi, ja tarkoittiko toteamus tätä elämää vai seuraavia elämiä, ja hevosen omistamista vai muuten hevosten kanssa toimimista. Hevosten ja heidän suorituskykynsä lisäksi oma fyysinen suorituskykyni ja kilpaileminen ovat ainoita asioita, joilla ikinä on ollut minulle todellista merkitystä, mikä on tragikoomista heikkoon ja väärään ruhoon syntyneelle. Fyysinen suorituskykyni on ainoa asia, minkä voin sanoa tehneeni ja rakentaneeni itse, ilman kenenkään tai minkään ulkopuolisen siihen juurikaan vaikuttamatta. Ilman siihen liittyvää itsetehtyä työtä olisin ollut maan alla jo muutaman kymmenen vuotta. Vihaan näitä lausumia ’Minä Itse Henkilökohtaisesti Omalla Työlläni’, kuin jokin satavarmasti paikkaansa pitämätön vaalislogan, ei sitten missään tapauksessa etuoikeutettu keho ja sen mahdollistamat resurssit kaikilla elämän osa-alueilla, syntymässä saatu sosioekonominen status, etnisyys, maa mihin on syntynyt ym. tekijät. Fyysisen suoristuskyvyn kanssakin ko. lausumaa voi käyttää vain rajallisesti, heikon ruhon kohdalla se kuitenkin usein pitää paikkansa – tein tämän kehon suorituskyvyn pääosin omalla kapasiteetillani (ja olomuodon sekä osittain terveyden tekivät kirurgit, eli meni sekin oman työnteon ylistys perseelleen).
Ajaminen
Korpi: Täyttä h*lvettiä, niin kuin koko poronhoitoalueella. Joku karvapallo on koko ajan tunkemassa tielle ja auton alle. Jos erehdyt irrottamaan katseesi tiestä ja tien reunoista nanosekunniksikin, sillä välin konepellillesi on kiilannut joku otus. Sitten vain vakuutusyhtiön kanssa loputon taistelu, saako jatkaa todellisen Kodin eli Auton kanssa elämistä. Jouduin ensimmäiseen porokolariini jo ennen kuin muutin Lappiin, eräällä tuskallisista, pitkistä ja tuhoavia menetyksiä täynnä olleista kiinteistönetsintämatkoistani. Porokolari tosin tapahtui Kuusamon puolella, missä poromäärä on päätön. Lentävä poro lensi ajasta ikuisuuteen, kuoli hetken päästä osumasta tien pientareella, minne oli lentänyt. On todella ikävää aiheuttaa eläimelle tuskallinen kuolema, vaikka loppu tuli suhteellisen nopeasti. Auto koki pieniä mutta vakuutusyhtiön henkiselle kapasiteetille suuria vaurioita, jotka aiheuttivat kolmen kuukauden yhtäjaksoisen tappavan raskaan taistelun korjauksista, jotka lopulta tehtiin. Vakuutusyhtiö tietää, että Autoni on huippuyksilö, se on koko 15 ½ vuoden yhdessäolomme ajan himoinnut aina jonkun vaurion yhteydessä Kotiani omia vaurioajoneuvobisneksiään varten, ja silti alimitoittaa Auton arvon törkeästi, ettei joutuisi maksamaan korjauksia. Auto pysyi koko ajan ajokunnossa, vauriot olivat poikkeuksellisen pieniä, ainoastaan konepeltiä ei saanut auki ilman erityisvarusteita, muuten kaikki toimi ja ajoin noin 3000 km ”poro nokassa”. Porot viihtyvät keskellä tietä varsinkin kesäisin, kun pakenevat hyönteisiä, ja syksyisin, kun eivät muna pystyssä öykkäröidessään tajua ympäristöstä yhtään mitään muuta kuin jonkun houkuttelevan poropillun, joka varmasti on sekin keskellä tietä. Mitä suurempi … tie ja kovemmat… ajonopeudet (mitä oikein kuvittelitte?!), sitä varmemmin poroja on tiellä, päätiet ovat absoluuttisia poromiinakenttiä. Samalla matkalla etelämmässä Mikkeli-Varkaus välillä hirvi ylitti tien keskellä kirkasta päivää aivan täysiä, oli pelkästään hirven omaa ansiota, ettei jäänyt alle, ehdin myös jarruttamaan, ja takana tulija samoin koska oli ajanut asiallisella etäisyydellä, se oli syksyä, metsästyskausi, mikä lisää hirvieläinonnettomuuksia, kun otukset pakenevat henkensä edestä. Näiden tapahtumien jälkeen olen ajanut varsinkin poronhoitoalueella reippaasti alinopeutta, aina kun mahdollista. Raskas liikenne vihaa minua ja kaltaisiani ryömijöitä, vaikka yrittäisimme väistää parhaamme mukaan liikennetilanteen niin salliessa, annamme tilaa ohittaa, koetamme olla poissa ”Herrojen Sukupuolesta Riippumattomien Etuoikeutettujen Kehojen Kiireisten Kapitalististen Aikataulujen Tieltä”. Rekoilla on oikeus ajaa niin kuin huvittaa, keskellä tietä, jyrätä muut tienkäyttäjät pois, könytä perseessä valojaan vilkutellen (mikä on varsinkin pimeässä lievästi sanoen hengenvaarallista), leikkiä teiden ritareita, kun jokin ruumiinosa on ilmeisen puutteellinen. Ja jotta herrojapoistieltäryömijät v*tuttaisi vielä enemmän; minulla on vielä tällä hetkellä kuorma-autokortti, ihan sellainen vaaleanpunainen muovinen lätkä, joka osoittaa BC ajo-oikeuden. Se oli kätevää suorittaa samalla, ja siitä olisi saattanut olla silloisessa hevosmaailmassa hyötyä, jos elämä olisi mennyt toisin. Joten tiedostan pintapuolisesti raskaan liikenteen realiteetit, vaikken ole kuorma-autoa sen enempää ajanut. Rekkojen ja muiden paahtajien pitäisi olla kiitollisia kaltaisilleni varovaisille tienkäyttäjille, jotka väistävät ja hiljentävät aina kun tilanne niin vaatii, ajavat rauhassa, varovasti ja turvallisesti, tarvittaessa lähemmäs tien reunaa kohtaamistilanteissa koska osaavat laskea, että keskiviivan ylittävä rekka tai aura-auto ei salli henkilöauton eikä kyllä minkään muunkaan liikennevälineen ajaa vastaavalla tavalla kapeilla teillä ääriolosuhteissa, ja ettei tilanteesta kukaan osapuoli selviä kuin ajo-nopeutta reippaasti hidastamalla, ja samalla huolehtivat ajokäytöksellään muiden tienkäyttäjien turvallisuudesta. On henkilöautoilta korrektia väistää, rekka ei voi könytä pientareella, henkilöauto taas useimmiten voi, ja henkilöauto on helpompi tarvittaessa nyppäistä penkasta pois. Ikä ja kokemus, ts. omien kykyjen tunteminen suhteessa vallitseviin olosuhteisiin, tekevät entistä varovaisemmaksi, läheltä piti -tilanteita on jatkuvasti, ja ne säikäyttävät joka kerta pahasti. Olen ajanut 20-vuotiaasta asti säännöllisesti koko ajan, pisin tauko ajamisesta on ollut noin 2 ½ viikkoa, joten jonkun verran tilannetajua on ehtinyt kertyä. Nykyisin korvessa en talvella aja juuri ollenkaan, vain välttämättömät kauppareissut ym. asioiden hoitamiset. Paahtajilla on ilmeisesti saatanasti rahaa ja/hyvät vakuutukset ajoneuvoluokasta riippumatta koska on varaa menettää autoja liukuhihnalta ja tuhota muiden omaisuutta, terveyttä ja elämää. Minulle Autoni on Kotini. On aina ollut, ja tulee aina olemaan, niin kauan kunnes kuolema meidät erottaa, ja toivon todella, että kuolen vasta Rakkaan Volvoni jälkeen, monttu on molemmille meinannut tulla vastaan jo monta kertaa, yhdessä ja erikseen. Ajaminen Lapissa on jatkuvaa painajaista, helvetillistä stressiä ja kauhua, mihin voisi sanoa paatuu, turtuu on liian epäaktiivinen sana tähän, ja mikä parkkiintuu ruhoon ja hermojärjestelmään. Se on kuitenkin valintakysymys. Tekisi välillä mieli hankkia jokin kunnon jenkkikuormuri hysteerisen kokoisella karjapuskurilla, millä voisi aurata kaiken ”ylimääräisen” pois tieltä, ilman että Auto saa mitään vaurioita. Se puutteellisesti varusteltu ruumiinosa selvästi taas äänessä. Myönsin sentään! Jos ajaa jollain kääpiösmartilla, pitää olla tosi rohkea, hyvä itsetunto ja pieni ego, enkä omaa mitään em. asioista. Munan koon inflaatio olisi valtava, hrrrrr. Ajonopeudestani Lapissa kertoo jotain se, että kerran ruumisauto ohitti. Tarinan raflaavuutta tosin himmentää se, että auto oli upea vanha Volvo, joka oli ilmeisesti varsinaisen alkuperäisen käyttötarkoituksensa jälkeen päätynyt siviiliajoon. Vanhat ruumisVolvot ovat parhaita, Rakastan heitä, sitä voisi melkein vajota maahan veisaamaan jotain hoosiannaa pelkästä ekstaattisesta tilasta, minkä heidän näkemisensä aiheuttaa. Jumala loi ihmisen, jotta ihminen tekisi laatikkoVolvon, joka on näin ollen Jumalan luomus. Ramen. Ihmiskunta oli sillä valmis, ja sen sekä Autojen evoluutio pysähtyi siihen. Toivottavasti saamme nauttia laatikkoVolvoista liikenteessä vielä vuosikymmeniä.
Etelä: Etelässä ei tapahdu liikenteessä juuri mitään, siellä voi melkein ajaa silmät kiinni. Liikenne on pääsääntöisesti rentoa ja rauhallista. Liikennettä on paljon mutta ajonopeudet pieniä varsinkin kaupungeissa. Koska olen asunut kaupungissa suurimman osan elämääni, olen tottunut ajamaan siellä, ja tutussa ympäristössä se on yleensä helppoa. Suurimmat riskit ovat alienit, jotka tosin ovat usein huomattavasti poroja ja muita eläimiä ennustettavimpia, muut ihmiset kuin alienit, pyöräilijät, jotka ovat autonalletunkemiskyvyssään melkein porojen luokkaa mutta älylliseltä kapasiteetiltaan huomattavasti vajavaisempia, lemmikkieläimet sekä autojen vauriot. Pahin ongelma etelän liikenteessä ovat tietysti tappajaledit ja muut ylikirkkaat ja siniset teurastajavalot, minkä takia liikkua voi ainoastaan päivänvalossa. Pyöräilijöiden valot sojottavat aseena eikä voi tietää onko kulkuväline metrin vai kilometrin päässä koska murhaajaledi on niin kirkas, mikä on vakava turvallisuusriski niin ympäristölle kuin pyöräilijälle itselleen, koirat välkkyvät kuin joulukuuset, alienit ja usein aikuisetkin sohivat otsalampuilla ja taskulampuilla miten sattuu, ylikirkkaat ja välkkyvät screenit estävät näkymän ympäristöön satojen metrien säteellä sijaintikohdistaan, liikennevaloja pitää lähestyä ja ohittaa silmät kiinni koska ne on kirkkaudellaan säädetty murhaamaan ohikulkijat. Muita liikenteen epäkohtia etelässä ovat parkkiongelmat, jotka ovat vuosi vuodelta massiivisempia koska kaupungit poistavat parkkipaikkoja käytöstä, ymmärtämättä että autojen ja autolla liikkuvien määrä ei ole hetkeen vähenemässä. Lisäksi kaupunkisuunnittelussa ei ymmärretä, että osa vaikeasti liikkuvista henkilöistä ei pysty asioimaan keskustassa, jos viereen ei pääse autolla, ja asiointipaikkojen viereen pitää päästä myös parkkeeraamaan useaksi tunniksi. Monilla ei ole mitään invajärjestelmää ja yhteiskunnan tukea käytössään, millä saisi ovelta ovelle kyytejä, vaan asioiden hoitaminen on ulkopuolisen itse järjestettävän ja maksettavan avun varassa, mihin vaikeissa tilanteissa olevilla harvemmin on varaa. Mikään ei autioita kaupungin keskustoja tehokkaammin kuin kävelykadut. Ne myös lisäävät epätasa-arvoisuutta ja heikentävät yhdenvertaisuutta em. syistä. Tällä menolla kaupungit on tarkoitettu kohta vain täydellisille, terveille, kaikkien kuviteltavissa olevien normien mukaisille, etuoikeutetuille kehoille.
Teiden kunto
Korpi: Korvessa, kuin myös maaseudulla yleiset tiet sekä päätiet ovat yleensä hyväkuntoisia. Keväällä kelirikkoaikaan hiekkatiet ovat tietysti ongelmallisia, ja välillä kulkukelvottomia tai lähellä kulkukelvotonta, ainakin ilman nelivetoa ja korkeampaa maavaraa kulkuvälineessä ja/tai kuskien pään sisällä. Talvella päätietkin muuttuvat usein kinttupoluiksi, joilla kahdesta kaistasta on turha haaveilla, ja kaikki on vain pelkkää valkoista. Edelliseen osioon viitaten, suurin osa ihmisistä ei vaikuta huomaavan em. seikkoja ollenkaan, vaan ajonopeudet ovat samat kuin kesällä, vaikka jarrutusmatkat ovat muutama sata metriä, ja liukkaalla ja lumessa äkkijarrutettaessa auto harvemmin kulkee suoraan tiensuuntaisesti, yleensä siinä tilanteessa ollaan jo katollaan muun liikenteen seassa. Kuinka moni testaa talvikelillä jarrutusmatkan aina liikkeelle lähtiessään ja uudelle tieosuudelle kääntyessään (liikennetilanteen niin salliessa)? Saattaa nimittäin tuottaa kohtalaisia yllätyksiä, kun keli ei vaikuta liukkaalta, ja jo kevyesti jarrutettaessa auto liukuukin tyytyväisenä pitkin poikin tietä satoja metrejä. Auton jarrut ja laitteet saattavat myös kylmänä toimia hitaammin, varsinkin kovassa pakkasessa liikkeelle lähdettäessä. Yleisesti teitä pidetään syrjäseuduilla ympäri vuoden paremmassa kunnossa kuin kaupungeissa, ja niiden ympäristöissä. Johtuuko se sitten sen tiedostamisesta, että auto on käytännössä ainoa kulkuväline, vai vähäisemmistä liikennemääristä, jolloin tiet eivät kulu niin paljoa? Yksi huono puoli joillakin korpiteillä on niillä käytettävä kalliomurske, viiltävä kiviaines, mikä leikkelee renkaita tehokkaasti. Lapissa ollessani oli vuoden aikana kolme rengasrikkoa, ja etelässä sama määrä on tainnut olla kymmenen-viidentoista vuoden aikana. Yksityistiet voivat olla kunnoltaan mitä tahansa, niin kuin asuinkiinteistölleni johtava tie, minkä väitettiin ennen kauppaa olevan kunnossa, ja todellisuudessa se oli kulkukelvoton. Nyt teettämämme kunnostuksen jälkeen se on ajettavissa ympäri vuoden, ja pinta ei ole kalliomursketta vaan soraa. Tien toisen käyttäjän eli myyjän osakeyhtiönä tai myyjän yksityishenkilönä olisi tullut osallistua tien kunnostukseen ja tulisi niin kauan, kun väittää omistavansa maat, joilla kiinteistölle johtava tie kulkee, asia on tietysti osana riitaa. Jos ostatte kiinteistön, minne menee tie, tarkistakaa etukäteen, kuka tai mikä taho tien omistaa, mitkä tiehen liittyvistä kiinteistöistä ovat oikeutettuja ja rasitettuja, kuka tai mikä taho kunnostaa tietä, milloin ja mihin hintaan, mitä kustannuksia teille tulee ja millä ajanjaksolla, onko tiekuntaa vai onko tie järjestäytymätön yksityistie (niin kuin riitatiemme), kommunikoivatko tien käyttäjät keskenään tienhoidosta ym. Tieasiat eivät ole ihan helppoja, niiden hahmottamisessa on jopa juristeilla vaikeuksia. Tieasioihin on omat spesialistinsa, joilta kannattaa kysyä asioita, ja mieluiten etukäteen, siitä ei voi liikaa muistuttaa. Kunnalta voi myös tiedustella tieasioita, siellä pitäisi olla paljonkin tietoa alueiden tiestöstä.
Etelä: Tiet ovat mitä sattuu perunapeltoa. Kehä 1 ja muut pääväylät ovat ympäri vuoden täynnä teräväreunaisia asfalttikuoppia sekä syviä ajouria. Vihdintie ja monet siltä lähtevät tiet ovat myös aivan päättömässä kunnossa, ei uskoisi, että ollaan pääkaupunkiseudun eniten kuljetuimmilla valtaväylillä. Jos asfalttiteitä ei kyetä pitämään kunnossa, olisi parempi vetäistä pinta helvettiin ja rakentaa tilalle kunnon hiekkatie, kärsiä vuosittain etelän osalta vain muutama viikko kelirikkoa ja sillä selvä. Huonokuntoinen hiekkatie on yleensä helpompi ajaa sekä turvallisempi kuin rei’itetty asfaltti. Ainoastaan moottoritiet ovat yleensä hyvässä kunnossa.
Etäisyydet
Korpi: Sanomattakin selvää, että joka paikkaan on matkaa. Asiallinen sivilisaatio on lokaatiostani yli 100 km päässä. Asiallinen sivilisaatio käsitteenä kattaa tässä kontekstissa palvelutarjonnan, missä jokaista palveluntarjoajaa on enemmän kuin yksi per toimiala, sekä suuret marketit, niin tarpeellisen ass-ketjun isot Prismat ja riistäjä cm:t, joissa molemmissa on nykyisin hyvin luomutuotteita lähes kaikissa elintarvikkeiden tuoteryhmissä jopa pohjoisessa. Tuppukylän kääpiösivilisaatio on noin 40 km päässä, sieltä löytyy ässä ja koo, huoltoasemia (jopa eläviä!), kirjasto (lähes ainoa kulttuuritarjonta korvessa), kierrätyspisteet ja jäteasema, apteekki, posti, autohuolto ja jotain muuta tarjontaa, mitä en ole käyttänyt. Julkinen liikenne, no, sitä ei havaittavasti ole. Pääteiden varsilla on kyllä bussipysäkkejä, kai niilläkin jokin fokus on.
Etelä: Kaikki on yleensä lähellä, paitsi jos pitää mennä toiselle puolelle kaupunkia, sinne ei todellakaan lähdetä, ellei ole vähintään henki ja terveys kyseessä, toinen kaupunginosa on jo jossain ihan v*n syvällä keskellä ei mitään valovuosien päässä toisella puolella maailmankaikkeutta. Kymmenen kilometrin matka kaupungin toiselle puolelle on viikkovaellus autolla, julkisilla kulkuvälineillä ei kannata edes yrittää, kävellen pääsee nopeiten mutta se ei onnistu, jos esim. pitää raahata jotain tavaraa. Kaupungissa on pakko olla oma auto, jos aikoo järjestää elämänsä edes jotenkin järkevästi, ja liikkua muutenkin kuin 100 metrin säteellä asuinpaikastaan. Sitä paitsi maaöljyjohdannaisilla kulkeva polttomoottoriauto on perusihmisoikeus, jollainen pitäisi automaattisesti olla jokaisella, ja jos itsellä ei ole mahdollisuutta ajaa, yhteiskunnan pitäisi taata ja kustantaa jokaiselle oma auto kuskeineen. Sitä voi miettiä, mikä maailman väkiluvun pitäisi olla, että kaikilla olisi hyvät resurssit elää, mitä hyvät resurssit itse kullekin ovat, ja millä toimenpiteillä kyseinen väestön vähennys ja sen myötä kohoava elintaso saavutettaisiin. Kovin kauaa ei ole siitä, kun maailmassa oli vain pari miljardia ihmistä, se saattaisi olla aika lähellä planeetan kestokykyä. Länsimaissa ainakin on varaa karsia vähän kaikkea, ensisijaisesti ihmisistä lähtien. Polttomoottoriauton saatte vain kylmän kuolleen ruhoni yli. Ramen, ja kaikki muut tunnustukset. Back to business. Jos vaikka yrittäisi mennä Espoossa julkisella liikenteellä jonkin poikittaismatkan kaupungin sisällä, se olisi viikkojen vaellusretki, josta ei kevyillä eväillä selviäsi. Korvessa ajaa 100 km samassa ajassa kuin etelässä 10 km. Paitsi poronhoitoalueella. Etelän palvelutarjonta on tietysti suurimpia syitä asua siellä, ja valinnanvaraa riittää lähes kaikissa asioissa.
Porot
Korpi: Niitä on Lapissa h*lvetisti, joka paikassa, menet mihin tahansa, teet mitä tahansa, on agendasi tässä maailmankaikkeudessa mikä tahansa, vastassa on aina poro, mistä pitää selvitä tavalla tai toisella. Vähän kuin Norjassa vastassa on aina Vuori; se pitää joko ylittää, alittaa, kiertää tai mennä läpi. Norjalaiset ovat hyviä kaikissa edellä mainituissa. Porojen läheisyydessä eläminen ei välttämättä aiheuta vastaavaa kehittymistä, ainakaan lyhyellä aikavälillä, vuosituhansien kuluessa kylläkin, ja parhaassa tapauksessa ehkä lisää liikennesilmää, mikä tosin haihtuu heti kun menee poronhoitoalueen ulkopuolelle. Asuinpaikkani on porojen kesänviettopaikka; he hengaavat terassilla, käyvät kusella ikkunan alla, paskovat pihan täyteen, nukkuvat ”autokatoksessa” ja kaikissa muissa paikoissa, missä on tarkoitukseen sopiva pehmeä hiekkapohja, vähän varjoa ja hitusen vähemmän hyönteisiä. Koetan vain välitellä poroja parhaani mukaan, jos porot ovat ongelma, Lapissa tai muualla poronhoitoalueella ei kannata asua.
Etelä: No, onhan etelässäkin poroja; Nuuksion välillä median etusivuilla pyörivät, vapauteen kaikin keinoin pyrkivät yksilöt.
Ihmiset
Korpi: Niitä ei ole, ja niiden vähyys on tietysti plussaa. Erakko misantrooppi tykkää siitä, ettei missään ole ketään, ja voi oleilla yksin omassa Uniworldissaan, tai jossakin muussa todellisuudessa, mikä se itse kullekin sitten on. Koetin valita sijainnin myös sen mukaan, ettei naapureita olisi lähistöllä ollenkaan, ei ainakaan näkö-, kuulo-, valosaaste-, sähkösäteily- ja häirintäetäisyydellä (ja koetan myös olla aiheuttamatta em. häiriöitä). Se on tähän mennessä suurin piirtein onnistunut mutta tulevaisuudessa lähistölle tullaan rakentamaan lisää, ei vielä tietoa mitä, mihin ja miten mutta rannat täyttyvät vähitellen lisää, joka puolella planeettaa. Ennen kauppaa oli sovittu, että voin ostaa kiinteistön ympäriltä osan ko. myyjälle kuuluneesta maasta (joka ei edes ollut ko. osakeyhtiön omistuksessa eli myyjä ja välittäjä kaupittelivat huijauksella ja petoksella kolmannen maita), isompi kiinteistön pinta-ala on parhaassa tapauksessa hyvä suoja naapureita ja rakentamista vastaan. Se ei tässä toteutunut, em. myyjän ja välittäjän masinoiman huijauksen ja petoksen takia. Lisämaan osto kaupan jälkeen oli omasta puolestani edellytys kaupan toteutumiselle, joten paskaläjä kiinteistö on siltäkin kannalta omiin suunnitelmiini ja tarpeisiini nähden hyödytön. Joku alkuperäiskansan edustaja voisi sanoa tähän jotain viisasta valkoisen miehen maanomistamisesta, ja kunnon miehenä voin pääosin allekirjoittaa sen viisauden, ettei maata voi omistaa, sille voi vain omistautua, kunnes muistan, mitä olen menettänyt, siinä lentävät sitten taas pallit naulaan. Korvessa hyvä puoli on se, että en välttämättä törmää ihmisiin viikkoon tai pariin, ellen poistu huijarivankilastani sivilisaation pariin asioille, kauppaan ym. Välillä kävellessä törmää ihmisiin, se on kuitenkin harvinaista. Liikunta- ja luontokohteissa, niissä yli 100 km päässä sijaitsevissa, on sitten etelän meno, ihmisiä vilisee silmissä ympäri vuoden mutta se kuuluu niiden kohteiden ominaisuuksiin. Muutoin ihmisiin on törmännyt lähinnä remontteihin liittyen, ja korjattavaa paskaläjässä on riittänyt sen verran, että varmaan puolet paikkakunnan urakoitsijoista on käynyt tekemässä jonkun isomman tai pienemmän remontin. Ostin mielestäni uuden, hyväkuntoisen, vuosiksi eteenpäin remonttivapaan kohteen. Sen sijaan remontteja piti alkaa tekemään välittömästi ensimmäisenä kesänä ja syksynä, mikä oli yhtä selvitysh*lvettiä kolmen vuoden ympäriinsä ravaamisen, muutaman aiempien paikkojen suuremman remontin ja kahden vuoden muuton jälkeen. Remonttien tekijät ovat kuitenkin olleet alojensa asiallisia ammattilaisia ja remontit vaikuttavat tähän mennessä onnistuneen. Korjaukset ja remontit eivät kuitenkaan ole vasta kuin alussa. Toinen ihmisryntäys kiinteistöllä ovat olleet eri lausuntojen tekijät. Kun kiinteistökauppariitaan lähtee, joka hengenvedosta pitää olla oikeutta varten ulkopuolisen asiantuntijan puolueeton lausunto, ja tekijän pitää omata joku tietty titteli, kuten AKA tai insinööri jossain muodossa (tähän sopisi kasa enemmän tai vähemmän järkeviä vitsejä tässä maassa vallitsevasta tittelifetisismistä). Joten ihmisiä on ollut korvessa määräänsä enemmän liikaa, vaikka ihmisistä on toistaiseksi ollut yllättävän vähän haittaa huijareita ja niiden kätyreitä lukuun ottamatta. Yksi syy tähän astiseen rauhaan on varmasti se, ettei kovin moni tiedä, kuka tai mikä olen, ja että asun alueella, paitsi ehkä puoli kylää, ja loput eivät välitä, mikä on se optimaalisin tilanne, että keskitytään vain omiin asioihin eikä kyylätä muita eikä puututa toisten asioihin, sitä arvostan todella paljon. Ihmisethän ovat usein aluksi ystävällisiä, kunnes saavat tietää jotain, mitä eivät halua tietää, tai mitä eivät käsitä. Alueella on ilmeisesti myös jonkun verran muualta muuttaneita sekä kansainvälistä liikennettä, mikä on jälleen yksi syistä sijainnin valintaan; muualta tulevat yleensä tuovat mukanaan diversiteettiä suuntaan tai toiseen, mikä vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin ja käsityksiin asioista, ja normaaleista asianlaidoista. Alue ei lähtökohtaisesti ole ollenkaan pahimmasta päästä, minkä havaitsin jo etukäteen. Odottelen totta kai vakavan häirinnän sekä fyysisen ja henkisen väkivallan alkamista, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, sateenkaari-ihmiset elävät jatkuvan väkivallan uhan alla. Siltä voi suojautua vain olemalla avoimesti ja julkisesti oma itsensä sekä olemalla aina valmis lähtemään ja/tai kestämään fyysistä ja henkistä kipua. Ja mielestäni olen täysin oikeutettu kylähullun titteliin, olen tosi vihainen, jos joku yrittää riistää minulta sen itseoikeutetun statuksen!
Etelä: Niitä on liikaa, joka paikassa, mutta onneksi ne eivät lisäänny sitä tahtia kuin syrjemmällä, kaupungeissa rotat pitävät vielä tilastokärkeä. Pahimpia ovat naapurit, saatanan kusipää taloyhtiön hallituksen valosaastuttajat ja hengiltä säteilyttäjät. Ikuinen kirous niille. Kyseiset henkilöt ja koko vitun taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän muodostama diktatuurirunkkurinki on suurelta osin syyllinen elämäni tuhoutumiseen. Otan vastuun omista valinnoistani, mutta en niistä, mitkä on ajettu tekemään täydellisen epätoivoisessa tilanteessa. Sellaisista virheistä ei vastaa kukaan, ikinä, missään. Ei edes karman laki. Heikolla ruholla ei ole varaan yhteenkään virheeseen, ja kohdalle ei ole osunut juuri mitään muuta kuin virheitä. Etelässä mielenkiintoista on se, miten kaupunkien turvallisuuden on raportoitu heikenneen voimakkaasti viime vuosien aikana. Feikkiplandemia tietysti vaikuttaa asiaan paljon, varsinkin lapset ja nuoret piikitettiin fyysisesti ja henkisesti vastustuskyvyttömiksi, kasvavat aivot sullottiin muovin sisään jo entisestään homeen kyllästämissä kidutusympäristöissä, osa eristettiin pois luontaisista elinpiireistään, epävarmuus löi leimansa laajalla skaalalla kaiken ikäiseen. Ennen lääketeollisuuden megalomaanista temppua ihmisten, ja varsinkin kasvavien lasten, elämä oli jo tuhottu tapetulla ravinnolla ja vedellä, valosaasteella, sähkösäteilyllä, lapset tuomittuina syyttöminä 9 vuoden vankeusrangaistukseen ilman armahdusmahdollisuutta (minkä natsihuorahallitus muutti kesken kaiken 11 - 12 vuoteen muun harjoittamansa ihmisoikeusrikollisuuden keskellä), mätänemään saman ikäisten kuolettavaan seuraan, tappelemaan keskenään eliitin armonpaloista. Sitten vielä ihmetellään miksi nuoret jengiytyvät ja ”pahoinvointi ja ahdistus” lisääntyvät räjähdysmäisesti. Kukkuu nyt. Hieman omilla aivoilla ajattelua ja vähän syy-seuraussuhteiden hahmottamista kehiin. Kun liikuin etelän kaupungeissa (Hki, Tre, Tku) kesällä 2023 ensimmäistä kertaa periaatteessa turistina, vaikkei oikeastaan tuntunut turistilta, kaupungit olivat ihmisten osalta melko entisellään. Tosin havaintoni ovat varmasti hyvin pintapuolisia, ja liikuin vain päiväaikaan ja vain tietyillä alueilla. Jos kuitenkin media väittää, että esim. Helsingin keskusta on keskeistä turvatonta aluetta, en havainnut muutosta vuoden takaiseen. Ihmiset ovat aina riski, ja kaupungeissa niitä riskejä on määrällisesti valtava määrä. Yleensä kuitenkin väkivaltakoneisto on yksilötasolla sekä yhteiskunnallisesti suurin riski, niin kaupungeissa kuin niiden ulkopuolella, totalitarismi on vain muutaman järjestelmän masinoiman pienen väkivallanteon päässä. Piilokorruptoituneissa valtioissa riippumattomuuden harha on vakavimpia turvallisuusuhkia. Kaupungit ovat koko olemassaolonsa ajan keränneet aivan kaikenlaisia ihmisiä, mihinkään ominaisuuteen katsomatta, joten joukosta löytyvät aina ne astetta mädemmät tapaukset. Kaupungeissa kuitenkin diversiteetti on niin suurta, että siellä on kaltaisilleni ihmisille usein turvallisempaa kuin korvessa, ja varsinkaan maaseudulla. Missä ihmisiä, siellä pahuutta. Kaupungissa elämisen hyvä puoli on se, että siellä voi elää ja olla melko anonyymisti. Tosin jos asuu pitkään samassa paikassa, anonyymius katoaa, ja silloin pitää vaihtaa paikkaa, omalla kohdalla anonymiteetti oli jo pitkälle revitty rikki, reippaasti yli omien sietorajojeni. Korvessa on ihan sama onko tai yrittääkö olla anonyymi koska jossain vaiheessa kaikki kuitenkin tuntevat koska ihmismäärä on mitä on. Liveihmiskontakteistani kaikki tietysti jäivät pois korpeen haihtumiseni jälkeen, etelään tai muualle. Ihmissuhteiden osalta olen minimalisti; poistan elämästäni ylimääräiset ihmiset kuormittamasta, jos niitä jostain syystä on aikoinaan kertynyt, kovin montaa ihmistä ei tarvitse tuntea, enkä halua jakaa elämääni säännöllisesti kenenkään kanssa. En harrasta pariutumista, parittelua enkä lisääntymistä. Elämä on huomattavasti nautinnollisempaa, inhimillisempää ja parempaa kun siihen ei kuulu em. haittoja. Kinkyillä ja fetisisteillä nautinnon mahdollisuuksia ja tyylejä on jokaisen omien rajojen ja suostumusten puitteissa lähes rajattomasti, enemmän kuin vaihtoehtoja shakissa. Ja 120% hedonistina todellakin jahtaan nautintoa kaikilla elämäni osa-alueilla. On ollut käsittämätön etuoikeus saada kokea ehdotonta ja hyväksyvää Rakkautta eri muodoissaan, se on parantavaa, ja ei todellakaan mikään itsestäänselvyys. Ihmissuhteiden osalta olen saanut tässä elämässä jo kaiken haluamani ja tarvitsemani. Erakon oman tilan ja ajan tarve on loputon.
Taide, se tärkein! Tai melkein tärkein.
Korpi: Ei taidetta. Piste.
Etelä: Kaikki taide, mitä tästä sisäsiittoisesta kääpiömaasta voi löytyä, usein riittävää omiin tarpeisiini niin kuluttajana kuin taiteilijana. Paitsi kun pitää saada näyttely esille jonnekin galleriaan, siinä vaiheessa raha ei kelpaa, vaikka juoksisi setelitukon kanssa galleristien perässä ja yrittäisi sulloa sitä niiden rectumista sisään, ei onnistu (okei, en ole kokeillut, siis galleristien kohdalla enkä setelitukoilla, toim.huom.). Tämä on liian pieni maa taiteelleni, ja suurimmalle osalle muuta ”vaihtoehtotaidetta”, queer-, kinky- ja fetissitaiteelle. Korvessa ei pysty luomaan koska myönteisiä stimulantteja ei ole. Vasta kun vuoden korvessa oltuani vietin kesällä etelässä muutaman kuukauden, ja vedin taidetta täysillä sisuksiini kolme kuukautta ts. kävin paljon taidemuseoissa ja -gallerioissa sekä kesätaidenäyttelyissä, taidetta alkoi taas tulla itsestäni ulos koska olin saanut tarpeeksi virikkeitä. Siinä vain tapahtuu jotain, kun teokset kokee livenä. Se aiheuttaa jonkun reaktion. Sitä ei voi korvata millään. Vaikka en koskaan kopioi ketään enkä ota tietoisesti vaikutteita kenenkään tuotannosta, mahdollisimman laaja-alainen taiteen näkeminen ja kokeminen aiheuttavat jotain ihmeellistä. Se stimuloi luomaan. Ilman riittävää ja säännöllistä taiteen kokemista livenä en pysty tekemään mitään, ainakaan taidetta, se on nyt testattu useampaan kertaan. Muita työhön liittyviä unelmia on alkaa kuvata pornoa, mikä on täysin mahdotonta, ei tule toteutumaan. Ei tietenkään mitään cisheterovaniljajyystöä, vaan pelkästään kinky- ja fetissiaiheisiin sekä nautinnon eri tapoihin keskittyvää, sensitiivistä, enemmän tai vähemmän aseksuaalista, psykologista materiaalia sekä parodioita, ne ovat alaani. Kun julkistan unelmani, se muutenkin todennäköisesti haihtuu ja kuivuu kasaan itsekseen. Toteutusmahdollisuuksia omaavia unelmia taas ei kannata julkaista etukäteen.
Tietoliikenneyhteydet
Korpi: Valokuitu, säteilemätön, toimii langallisena, nopea, varma yhteys. Kaivettiin ja asennettiin kiinteistölle muiden remonttien yhteydessä koska se tuli silloin huomattavasti edullisemmaksi. Etukäteisvaikutelma kunnan valokuitumyönteisyydestä piti paikkansa, ja kunta on toteuttanut kuitua moniin kyliin, mikä on todella järkevää toimintaa.
Etelä: 5 #@¤%/saatanaG, kaiken elollisen tuhoaja, mitä enemmän mennään numeroissa ylöspäin, sitä myrkyllisempää langatonta säteilyä. Yksi suurimmista syistä hankkiutua kaikista kaupungissa sijaitsevista omistuksista eroon, ja poistaa itsensä sieltä siinä samalla. En edes käytä 5G:tä, ainoastaan kolmosta ja nelosta. Teleyhtiöt ovat jo merkittävästi heikentäneet vähemmän säteilevän 3G:n saatavuutta, ja 4G:lle vaikuttaa tapahtuvan samoin. Sitten pitää vain lakata käyttämästä tietoliikennettä langattomassa muodossa. ikävä juttu ettei tässä maassa ole minkäänlaisia resursseja säteilemättömän ja toimintavarman tietoliikenneinfran rakentamiseen koko maan kattavaksi. Kaupungeissa jos valokuitu on saatavilla, siitä ei hiiskuta, vaan operaattorit ja taloyhtiöt myrkyttävät asukkaita tahallisesti sijoittelemalla tukiasemia huolettomasti milloin mihinkin päiväkotien katoille tai vastapäätä kiduttamoja, jolloin säteilypitoisuudet ovat järjettömät, ja lapset altistuvat sille jatkuvasti. Sivistyneissä maissa, esim. Saksassa ja Ranskassa, muistaakseni tilanne on niinkin hyvä, että kiduttamoissa ei saa käyttää langattomia laitteita, vaan lapsille ja nuorille taataan opiskelussa säteilyrauha. Suomessa taas tyypit syntyvät 5G antenni päässä, piikki perseessä ja tabletti kädessä, ja nämä eivät irtoa kehosta enää elinaikana. Suomi on ihan helvetin banaanivaltio säteilyasioissa. Omassa asunnossani etelässä oli ilmeisesti kaapelin varassa oleva talonetti, mikä on hyvä ratkaisu, jos netin ottaa ulos säteilemättömästi ethernet-johtoa pitkin. Harva tekee niin, tai on koskaan kuullutkaan asiasta. Yllätys oli suuri, kun asunnon myyjäksi palkattu kiinteistövälittäjä kurkkasi asunnon sähkökaappiin, ja kertoi että siellä on valokuituvalmius. Olin ihan mitä v*ttua! Ikinä 16 vuoden omistus- ja asumishistorian aikana taloyhtiö ei ollut hiiskunut, että asunnoissa olisi käytössä valokuitu. Aivan sairasta. Ja ne suuret remontit, erityisesti putkiremontti, jossa sähköjä uusittiin, olisivat mahdollistaneet asukkaille aiheesta tiedottamisen ja kunnollisen valokuituinfran rakentamisen pienin kustannuksin. Tämä tapaus osoittaa jälleen, miten heikolla tasolla ja tietämyksellä kaupungeissa ja asunto-osakeyhtiöissä toimitaan tietoliikenneasioissa, ja miten teleyhtiöiden lobbaus vaikuttaa taloyhtiöiden hallituksiin, isännöitsijöihin ja asukkaisiin. Kaupungissa jokainen joutuu itse järjestämään tietoliikenneyhteytensä niin, että ne eivät säteilyttäisi itseä ja lähiympäristöä elinkelvottomaksi. Vastuullisia toimijoita on vähän, ja aiheeseen liittyvä oikea tieto loistaa poissaolollaan ihmisten yleisimmin käyttämistä valevaltamedioista.
Jos jotain tapahtuu
Korpi: Kuolee yksin ja hitaasti kituen. Mikä on optimaalista, paitsi kituminen. Jos vaikka juuttuu johonkin, kaatuu ja ei pääse liikkumaan, tulee sairauskohtaus ym., mitään ei ole tehtävissä, muuta kuin välien selvittely oman sielunsa kanssa poistumista odotellessa, jos taju on tallella. Tämäkin on valintakysymys, ja ihmisten välillä on valtavia eroja siinä, miten haluaa kuolla, ja millaisia riskejä hyväksyy elämässään. Minua ei kukaan jää kaipaamaan (tai mistä sitä tietää, pankit ja verottaja saattavat hyvinkin kaivata), eikä katoamistani huomattaisi viikkoihin tai kuukausiin. Erakolle yksin kuoleminen on parasta mitä olla voi, tosin olisi kiva monttuuntua suorilta jaloilta. Yksin liikkuessa riskit pitää tiedostaa, ja olla valmis em. kitumiseen, mikä pahimmillaan voi johtaa terveyden menettämiseen, ja parhaimmillaan taas raato löydetään vasta kun sielu on erkaantunut siitä. Yksin ollessa pystyy keskittymään oleelliseen, ja kohtaamaan tilanteet sellaisina kuin ne ovat, ilman että joutuu keskittymään johonkin ulkopuoliseen hyysäämiseen. Oikeus kuolla haluamallaan tavalla, silloin kuin haluaa, missä haluaa ja miten haluaa, kuin myös oikeus halutessaan kärsiä tai jättää kärsimättä haluamillaan tavoilla, ovat ihmisoikeuksista merkittävimpiä, niiden toinen nimi on itsemääräämisoikeus.
Etelä: Kaikki helvetin lansseja ja ”palveluita” on tarjolla lääkebisneksen voittojen maksimoimiseksi enemmän kuin liikaa. Yksin rauhassa eläminen, sairastaminen ja kuoleminen on tehty lähes mahdottomaksi. Järjestelmä on jatkuvasti ihmisten kantapäillä huohottamassa ja tyrkyttämässä milloin mitäkin kidutusta, ja sullomassa varsinkin elämän alku- ja loppupäässä ihmisiä äärimmäisen julmiin, kaikkien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisiin olosuhteisiin. Pitää olla varovainen missä liikkuu, jos haluaa tilaa ympärilleen, jos jotain sattuu. Ihminen on tehokkuudessaan ja kuolemattomuuden tavoittelussaan mennyt jo reippaasti yli inhimillisten rajojen. Ennen vanhoina hyvinä aikoina elettiin ja kuoltiin, eikä säädetty siinä välissä mitään ylimääräistä. Sairauksiin kuoltiin, jos luontaishoidot, yrtit ja muu itselääkintä ei auttanut. Se oli kovaa mutta hyvää ja luonnollista elämää, mistä nykyihmisellä olisi paljon opittavaa, ja pakittamista.
Aika
Korpi: Koko ajan on kiire. Elämä metatasolla on kuin tv-sarjasta Alaskan armoilla (Life Below Zero); lyhyen hektisen kesän aikana on kiire valmistautua talveen, ja talvella vain yrittää selvitä, kylmyyden ja lumen kanssa taistelu vievät kaiken ajan ja energian. Talvella kun päivänvaloa on se pari tuntia, siinä ajassa pitää ehtiä tehdä kaikki asiat, ja liikehtiä edestakaisin paikasta toiseen, mikä on lähes mahdotonta koska etäisyydet ovat pitkiä. Jos jonnekin haluaa lähteä, pitää herätä viimeisään klo 4 aamulla, mikä on jo itsessään zombiuttavaa yökukkujalle. Olen normaali taiteilija; menen nukkumaan kun menen, ja herään joskus päivällä, jos herään.
Etelä: Aikaa on lähes loputtomasti. Mitään ei tarvitse tehdä mihinkään aikaan. Päivänvaloa on jopa keskitalvella noin 6 h, mikä tuntui etelässä asuessa vähältä mutta nyt korven kitumisen jälkeen perspektiivi kuuteen tuntiin on vähän erilainen.
Yhteenveto
Korpi: Lappi on yksi suuri valhe. Mietin aikoinaan miten kukaan voi olla niin idiootti, että asuu Lapissa Napapiirin alapuolella. Jos asuu Lapissa, pitää olla Napapiirin yläpuolella. Nyt olen se idiootti, ja pysyn visusti navan alla, koska sen yläpuolelta ei ole löytynyt mitään kiinnostavampaa. Monet korpeen tai maalle muuttaneet messuavat autuaasti ”seuraa unelmiasi, sieltä pääsee aina pois”. Ei jumalauta todellakaan pääse. Onneksi en ole vastaaviin saarnoihin koskaan uskonut, vaan olen tiedostanut, että mahdollisuuksia on aina vain yksi, jos sitä ei pysty käyttämään, tai sen menettää, toista tilaisuutta ei tule. Eikä tässä ole kyse unelmista, lähinnä pelkästään hengissä selviämisestä, valinnat on tehty pakon edessä. Ehkä vika onkin siinä. En voinut toteuttaa unelmiani pankkien takia, joten valitsin seuraavan vaihtoehdon, mikä on useimmiten huono vaihtoehto, jos vaihtoehto ollenkaan. Unelmani ja tavoitteeni olen suurimmaksi osaksi toteuttanut, ne mitkä ovat olleet tähän mennessä toteutettavissa. Se ei tarkoita, etteikö niitä olisi jäljellä. Kaikki on kerrasta seis, mikä muuten on hyvä periaate monissa asioissa. Jos onnistut ostamaan kiinteistön psykopaattisarjahuijareilta, et pääse koskaan pois. Ikinä. Jumitat paskaläjässä kuin sukupuuttoon kuoleva tupajumi. Kun elämä, omaisuus ja tulevaisuus on menetetty, ei ole pois pääsyä. Toisaalta, kun on menettänyt em. asiat, on vapaus tehdä mitä huvittaa koska millään ei ole mitään väliä. Tietää että vastaan tulee aina uusia huijareita, jotka aiheuttavat vastaavaa tuhoa, mittakaava vain saattaa vaihdella.
Etelä: Sua aina mä kaipaan vain, valosaasteeton ja sähkösäteilystä vapaa maa. Kaupungit kasvavat mutta korpeutuminen voimistuu koska kaupungit on jo tehty asuinkelvottomiksi. Se, asunko vielä joskus etelässä, on täysi kysymysmerkki. Kesä 2023 etelässä oli elämäni paras kesä sitten lapsuuden, siihen tosin vaikuttivat useat tekijät, sellaista pidempikestoista vapautta ei enää koe, se oli kerran elämässä kokemus, ja asia on hyvä niin. Sen takia pitää koettaa järjestää uudemman kerran pidempi oleskelujakso etelässä, ja katsoa sitten, onko etelä vielä vaihtoehto. Muistan kaiken kärsimyksen, mitä etelässä asuminen aiheutti, joten sen uusintaminen ei houkuttele. Huippusijainnilla etelässä asuminen saattaisi olla mahdollinen mutta sellaiseen ei enää ole varaa. Alkuperäinen kahden sijainnin ratkaisu – etelä ja pohjoinen, toinen vuokralla, toinen asuinpaikkana – oli se, minkä tiesin toimivan mutta pankit tuhosivat sen mahdollisuuden kaiken muun lisäksi.
Lopuksi
Sitten teille toksisen positiivisuuden ystäville; miksi tästä kirjoituksesta puuttuu sana ’kiitollisuus’? No, ei puutu enää.
Yritykseni on viimeisiä hetkiä toiminnassa, ja kun 40-vuotta toiminnassa olleen perheyrityksen taival ja liiketoiminta kohta loppuvat, jään loppuelämäksi sossupummiksi ja spurguksi. Yhteiskunnan on vaihteeksi vuoro elättää minua, vaikka yrittäjät eivät saakaan mitään yhteiskunnan tukia. Sitten vain suoraan monttuun varojen loppuessa. Taiteilija joutuu maksamaan saadakseen tehdä töitä. Tulevaisuudessa saattaa olla, että työntekoon ei enää ole varaa. Lapissahan ei myöskään töitä saa tehdä; vastassa olivat kangaspuunatsihuorat, uap:n kollegat, molemmista on kirjoitukset tässä blogissani. Huvittavaa sinänsä koska estämällä työntekoni, tyypit joutuvat elättämään minua, jos sattuvat olemaan veroja maksavaa porukkaa. Elän mielelläni em. kehojen kautta tehdyllä työllä, kun kerran sitä halusivat, ja rahani eivät niille kelvanneet. Myös tämän maan natsihuorahallitus Vol. 2 panostaa täysillä harmaaseen talouteen sekä kannustaa äärimmäiseen sossupummiuteen, sinänsä tuli hyvällä hetkellä tämä spurguuntuminen.
Kunnon kaiken kattava yleislakko olisi paikallaan, kun kapitalistista riistoa vastustava massa laittaa puoleksi vuodeksi hommat seis, siinä alkaa arkadianmäkikin olla paskasta tukossa. Sitten pitää vain mesimäyrien ja kokkareiden sekä ristisaattueen ottaa vessaharja omiin kauniisiin käsiinsä, ja alkaa siivoamaan aiheuttamiaan sotkuja. Suomalaiset ovat tunnetusti velttoja lakkoilemaan, herrapelko elää, ja väkivallalla uhkailu sekä jo saavutetut etuoikeudet saavat ihmiset passiivisiksi omien oikeuksiensa ajamisessa. Kaikki myönteiset muutokset ja ihmisoikeuksien toteutumisen ovat vaatineet historian saatossa valtavan määrän kehollisia uhreja, ennen kuin mitään muutoksia on tapahtunut. Se on pian taas edessä, nyky-yhteiskunnan ja talousjärjestelmän eläessä enää pelkästään hiipuvan tekohengityksen voimin. Tämän voisi tiivistää myös omavaraistalouden nousuun ja omaehtoiseen elämiseen, yksilö ja valinta kerrallaan.
Aiheeseen eli Luontoon ja elämänvalintoihin liittyen mainostan samalla isäni kirjoittamaa kolmiosaista scifi-romaanisarjaa Vihreän planeetan kutsu, minkä editoin ja saatoin julkaisukuntoon postuumisti isäni puolesta, hänen toiveensa mukaisesti. Kirjasarja julkaistiin yrityksen 40-vuotis juhlien kunniaksi vuonna 2023. Monet siinä esitetyt asiat tulevat toteutumaan, ja osa on jo toteutunut. Kirjassa esitetyn mukaisesti, arvioisin, että tuhannen vuoden päästä tämä hetki näyttäytyy sen ajan ihmisille aivan käsittämättömän takapajuisena, brutaalina aikakautena, jolloin ihmiskunta antoi hetkeksi periksi ahneudelle ja sivuutti Luonnon lait, jotka antavat enemmän mahdollisuuksia kuin ihmiset vielä tällä hetkellä pystyvät kuvittelemaan. Milloin ihminen ymmärtää olevansa osa Luontoa?