Vaikuttamismahdollisuus pankkipalveluiden saatavuuteen liittyen 12.4.2024 asti
Vuosia pankkien kanssa taisteltuani osui kohdalle mielenkiintoinen tiedote; jopa Valtiovarainministeriössä on herätty siihen, että pankkipalveluiden saatavuus on Suomessa pitkälti nollan alapuolella.
Ja nyt on mahdollisuus vaikuttaa asiaan, ainakin teoreettisesti.
Valtiovarainministeriöllä on menossa lausuntokierros pankkipalveluiden saatavuudesta.
Kysyin vielä erikseen sähköpostitse vm:ltä, että kuka tahansa saa antaa lausunnon, ja sain vastauksen, missä kerrottiin asian olevan näin eli lausunnon saavat antaa niin yksityishenkilöt, yritykset kuin yhdistykset.
Asia oli tiedotteissa hieman hämärästi ilmaistu, joten se piti varmistaa; ”Lausunnon saavat antaa myös muut jakelussa mainitut tahot. Valtiovarainministeriö käsittelee myös muut kuin lausuntopyynnön jakelussa mukana olleilta tahoilta saadut lausunnot.”
Lausuntopyynnön jättäminen vaatii kuitenkin sähköisen tunnistautumisen, mikä rajaa osan tämänkin vaikutusmahdollisuuden ulkopuolelle, minkä ei pitäisi olla mahdollista.
Lausunnot ovat julkisia, ja ymmärsin niin, että lausunnon antajan nimi tulee lausunnon yhteyteen julkisesti näkyviin, mikä kannattaa huomioida.
Jätän itse lausunnon todennäköisesti yritykseni puolesta, koskien yrityspankkipalveluiden saatavuutta eli sitä, ettei niitä ole tässä maassa saatavana, ja yritysten olemassaolo, liiketoiminta, yrittäminen ja heikommassa asemassa olevien oikeus työntekoon oman yrityksensä ja kehonsa kautta on käytännössä Suomessa pankkien toimesta estetty.
Tästä alta löytyvät viralliset linkit ja tiivistelmät aiheesta. Hyödyntäkää ihmeessä tämä poikkeuksellinen vaikutusmahdollisuus!
Valtiovarainministeriö, Tiedote 1.3.2024 8.30
Arviomuistio
Asiakkaat kohtaavat vaikeuksia pankkipalveluissa – lainsäädännön muuttaminen voisi auttaa
Lausuntokierros alkaa
Valtiovarainministeriö pyytää sidosryhmiltä lausuntoja arviomuistiosta. Lausuntoaika alkaa 1. maaliskuuta ja päättyy 12. huhtikuuta.
Lausuntokierroksen jälkeen elinkeinoministeri Wille Rydman linjaa, mihin toimiin valtiovarainministeriö ryhtyy.
Lausunnon jättäminen
Aikataulu
Lausuntoaika päättyy 12.4.2024 klo 23.59.
Lausuntokierroksen jälkeen valtiovarainministeriö päättää, millä tavalla mahdollisten lainsäädäntömuutosten valmistelua jatketaan.
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausuntopyyntöön pyydetään vastaamaan Lausuntopalvelua (lausuntopalvelu.fi) hyödyntäen. Kaikki annetut lausunnot julkaistaan Lausuntopalvelussa ja mahdollisissa muissa lainvalmisteluun liittyvissä julkaisukanavissa riippumatta lausunnon toimittamistavasta.
Lausunnon saavat antaa myös muut jakelussa mainitut tahot. Valtiovarainministeriö käsittelee myös muut kuin lausuntopyynnön jakelussa mukana olleilta tahoilta saadut lausunnot.